sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Luuuuuuuuuuunta!!!!!


SATAA LUNTA!

Aina ja aina se saa allekirjoittaneen naaman hassuun asentoon; semmoiseen pikkupoikavirneeseen. Lumisade on viesti muutoksesta. Positiivinen viesti! Se ei ole Myrsky, jossa puita kaatuu ja nurkat valittavat. Se on ilmiö, joka saa luonnon hyräilemään ja haistattaa pimeydelle pitkät. Lumi sataa ihanan rauhallisesti tai vimmaisella vauhdikkuudella; määrätietoisesti kohti maata, porukalla alas asti. Pessimistit ajattelevat lumen peittävän kaiken alleen ja pitävät lumitöitä turhimpana asiana maailmassa, jopa turhempana, kuin turhuutta itsessään. Ja se on jo paljon. Tällaiset ajattelijat ovat omasta mielestään oikeassa, mutta varaan itselleni oikeuden ajatella asiaa hieman laajemmalta näkökulmalta katseltuna. Lumi toimii loisteliaana elementtinä ihmisen viihtymiselle; lumilautailusta luisteluun, hiihdosta lumiukkoihin! Lumi pukee luonnon valkoiseen huntuun; antaen sille muutaman kuukauden aikaa levätä ja taas keväällä sulaminen käynnistää kevään ja luonto on valmiina usean kuukauden mittaiseen kukintaansa. Ilman lunta ja talvea ei ole kevättä ja heräämistä. Lumi antaa luonnolle mahdollisuuden nukkua ja kehittyä. Ajatelkaa (taas kerran) luonnon nerokkuutta: lumi suojaa luontoa raastavalta kylmyydeltä; ilman lunta moni luontokappale kuolee kylmyyteen. Lunta on käytetty iät ja ajat talojen sokkelieristeenä ja lumikuopassa on itsekin useita öitä nukuttu vapaaehtoisesti makuupussi kaverina. Maailmalla on ironista huumorintajua: se paiskaa meitä tajuttomilla pakkasilla, mutta samalla antaa riittävästi lunta, jolla sitä vastaan voi luonto suojautua.  

Lumen varjopuolena on mainittu pakkanen. Lumi tarvitsee pakkasta, mutta pakkanen ei tarvitse lunta. Jing, mutta ei välttämättä jang. Sama pätee elinkeinoelämään: yritys tarvitsee rahaa, mutta raha ei tarvitse yritystä. Tämän vuoksi yrityksen pitää kyetä suojautumaan liiketoimintaympäristön pakastuessa esimerkiksi laman myötä. Jos tilanne pääsee yrityksen yllättämään ilman, että meillä on mahdollisuus suojautua, ollaan vaarallisella tiellä, kesärenkailla lumisohjossa. Meillä pitää olla reservejä, rahaa, siksi aikaa, että voimme suojautua pakkasta vastaan. Meillä pitää olla suunnitelma yritystalvea vastaan. Pakkasta vastaan ei voi tapella, sitä vaan tulee; joskus enemmän, joskus vähemmän. Mutta aina sitä on ollut, ja tulee aina olemaankin. Onkin pohdittava, onko meillä jotain, joka lumenoloisesti tekee yrityspakkasesta siedettävän, antaen mahdollisuuden joko levätä ja kehittää tai varmistaa mahdollisuuden pysyä hengissä. Ilman rahaa yritys kuolee. Yritysten kuolemisesta ei pidä kukaan, en edes minä. Ja jos joku kysyy, miten paljon rahaa pitää olla kassassa, niin vastaus on helppo 20 % liikevaihdosta. Se on routaraja. Rahasta on kysymys! Muistakaa, yritysten taloudesta vastaavat, rahaa saa rakastaa.

Talvi on tulossa.

Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja

sunnuntai 17. marraskuuta 2013


Myrskyä elämään!
Sunnuntai 17.11.2013

Aamulla kehotettiin ihmisiä pysymään sisällä Eino-myrskytuulen vuoksi, mutta siinä ei mainittu mitään koirista, ja lähdimmekin aamulenkille koiramme, Nanan alias Valkoisen Vaaran, kanssa. Myrsky toi muutoin levolliseen metsään uutta sisältöä ja vaaran merkkejä tutkittiin oikein porukalla. Samalla mietin myrskyä isomman ajattelun kautta: jokaisen elämässä pitää olla Myrskyjä. Niiden avulla omaa elämäntilannetta testataan ja tarvittaessa joko mennään piiloon muuttamatta mitään ja toivotaan, että myrsky laantuu tai muutetaan tilannetta ja ollaan myrskyn jälkeen erilaisia ja/tai parempia ihmisiä. Tämä pätee niin työhön, kuin ihmissuhteisiinkin.

Toisinaan myrskyjä on parisuhteissa, joissa suhteet joko katkeavat, muuttuvat tai vahvistuvat. Kaikilla meillä lienee tästä kokemusta. Milloin suhdetta ravistelevat jälkeläisten tulo tai tulemattomuus, milloin anoppi tai appiukko, tai parhaassa tapauksessa kaikki aiemmin mainitut. Joskus on tilanteita, jossa myrskyn aiheuttaa uusi ihminen, joka koittelee parisuhdetta kovalla kourallansa tai kauniilla kädellänsä. Lopputulos on monen tekijän summa, ja harvoin niissä kisoissa voittajia löytyy; kaikki eivät säästy kolhuilta. Yöllä nähdään outoja unia, tai sitten ei nukuta ollenkaan. Joskus myrskyn tehtävänä on ilmoittaa, että ”meillä on ongelma, joka vaatii ratkaisua”. Tai ”minulla on ongelma, joka pitää ratkaista”. Jos tilannetta ei ratkaista, ollaan monesti pattitilanteessa ja pitkään; ja se patti kun ei aukea ihan helpolla. Ihmisten murtumisen toteaminen vierestä katsellen ei ole helppoa, mutta ei se vaivatonta ole niille ihmisillekään. Patti aukeaa vain päätöksenteolla eli valinnalla, kumpi saa ja kummalta otetaan. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, että päätös olisi ollut helppo. Mikään myrsky ei ole helppo, muistakaa se!

Miten myrskyihin pitää varautua? Kohtuullisen usein tilanteet kannattaa jutella etukäteen läpi; jos tulee myrsky, niin mitä sitten? Jos lusikat menevät jakoon, niin aihe kannattaa jutella läpi jo silloin, kun menee suhteessa mukavasti ja aiheeseen osaa suhtautua aiheen vaativalla ajattelulla eikä pelkästään toista vastaan taistelemalla. Jos toisaalta tilanne on niin pahasti kallellaan, että pienikin tuulenpuuska aiheuttaa kriisitilanteen, on harkittava parisuhteen muuttamista pariksi suhteeksi eli päättämällä suhde niin tyylikkäästi, kuin mahdollista. Toki, aina pitää muistaa myös se, että usein parisuhteeseen kuuluu enemmän, kuin kaksi ihmistä. Avioliitossa siihen kuuluu koko perhe, ja muissa parisuhteissa esimerkiksi koira. Tämähän helpottaa päätöksentekoa entisestään.

Sama pätee ajatteluni mukaan myös yrityselämään: ilman myrskyjä yritykseen hiipii hyvän olon tunne. Usein myrskyn aiheuttaa asiakas ilmoittamalla, ettei tilaa vähään aikaan yhtään mitään. Jos myrskyyn ei ole varauduttu, saattaa tilanne olla todella vakava asiakkaan ollessa sekä paras, että ainoa. Tai jos yrityksen työntekijälle tulee uusi yritys työpaikkatarjouksen myötä, eikä siihen ole varauduttu, niin alkaa niin sanotusti perälauta vuotamaan ja työntekijät karkaavat laumoina. Usein uusi tilanne, uusi myrsky, aiheuttaa muutoksia yrityksen toimintaan ja ne ovat yritysjohdon päätöksentekoa ennalta tehtyjen, vaihtoehtoisten suunnitelmien toteuttamista. Muistakaa, arvoisat lukijani, myrskytuulessa voi seilata kaikkein vauhdikkaimmin myötätuuleen, kunhan siihen on varauduttu ja ”virsikirja” aukeaa riittävän nopeasti. Suunnitelkaa näin ollen kaikki ajateltavissa olevat myrskyt. Kaikki vaihtoehdot. Niin kotona, kuin yrityselämässäkin. Myrsky ei ole aina huono asia. Varautukaa niihin. Olkaa niille valmiita. Aiheuttakaa niitä. Älkää menkö piiloon. Usein myrsky aiheuttaa muutoksen. Ja muutos on ainoa asia, joka on pysyvä.

Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja